Johanna Karimäki johanna2006




Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kunnille sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen


Eduskunnalle

Kuntien mahdollisuudet järjestää peruspalveluita ovat heikentyneet taloustaantuman vuoksi ja heikkenevät edelleen väestön ikääntyessä. Kansalaisten tasavertaisen kohtelun kannalta kuntien kyky järjestää palvelut on ensiarvoisen tärkeää, sillä useimmat hyvinvointipalvelut järjestetään kunnissa. Kuntien on paitsi tehostettava palvelutoimintaansa myös investoitava palvelurakenteisiinsa. On panostettava uusiin palveluinnovaatioihin ja kehitettävä uusia palvelukonsepteja. Esimerkiksi Sitran tai Tekesin kanssa on kunnilla mahdollisuus yhteisprojekteihin palvelujen kehittämiseksi. Usein tehostamisen ehtona on, että on varaa investoida uusiin toimintatapoihin, laitteisiin, tiloihin tai tietotekniikkaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että kuntien valtionapuihin on varattu riittävästi varoja palveluiden pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille 33.60.31 lisäyksenä 5 000 000 euroa sosiaali- ja terveydenhoidon palveluiden kehittämiseen.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

Johanna Karimäki /vihr




logo


Takaisin kirjoituksia sivulle


Takaisin etusivulle