Puheeni Länsi-Uudenmaan aluevaltuustossa budjetista
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Olemme päättämässä hyvinvointialueen ensimmäistä budjettia, joten tänään tehtävillä päätöksillä on kauaskantoiset vaikutukset asukkaiden arkeen. Olen hämmästynyt ja pahoillani, ettei enemmistön muodostavilla puolueilla ollut halua tulla vastaan omaishoitajien sekä vanhusten ja vammaisten toimeentuloon liittyvissä kysymyksissä. Kotihoidon palvelumaksuihin esitettävät korotukset ovat osalle Länsi-Uudenmaan asukkaista kohtuuttoman korkeita.
Omaishoitajien työ auttaa hänen läheistään ja on lisäksi edullisempaa yhteiskunnalle kuin laitoshoiva. Omaishoidon tuen leikkauksia ja vanhusten ja vammaisten kotipalvelujen maksujen korotuksia on vaikea hyväksyä. Yleinen viesti on ollut, ettei asiakkaan pitäisi huomata muutosta hyvinvointialueen aloittaessa toiminnan. Valitettavasti maksut kurittavat jo ennestään vaikeassa asemassa olevia. Ruoan ja energian hinnan kallistuminen tuntuu jo pienituloisten kukkarossa ja kohonneet asiakasmaksut kurittavat lisää.
Valtio ja maan hallitus eivät valitettavasti ole taipuneet alueemme tarpeisiin, mutta vaikuttamistyötä on jatkettava. Mielestäni on kohtuutonta, että alueemme pakotetaan aloittamaan toiminta vahvasti alijäämäisenä, kun pääkaupunkiseudun kunnat menettävät tulojaan. Tästä huolimatta on tärkeää, että keskitymme hyvinvointialueen palvelujen laadun varmistamiseen ja esimerkiksi liikkuvien ja digitaalisten palvelujen lisäämiseen.
Toiminnan käynnistyessä on varmistuttava, että lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat riittävästi resursoituja. Lapset ja nuoret elävät poikkeuksellisia korona-sukupolven kokemuksia ja pahoinvointi on lisääntynyt. Keskeisiä auttavia palveluja ovat oppilashuolto, lapsiperheiden kotiin vietävät palvelut, ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö sekä matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut. Näiden hyvästä tasosta on huolehdittava ja palvelujen riittävyyttä seurattava.
Haluan korostaa, että jokainen alueemme asukas tarvitsee turvalliset ja saavutettavat terveyspalvelut. Terveydenhoidossa on ennaltaehkäisevä ote avainkysymys. Se turvaa asukkaiden hyvinvointia ja myös talouden pitkän aikavälin kestävyyttä alueellamme. Terveyskeskuksista tulee saada kattavammin ja nopeammin hoitoa, jotta jatkossa erityissairaanhoidon tarve vähenisi. Erityissairaanhoidossa on kuitenkin pidettävä jokainen toimipiste, niiden palvelut ja päivystykset pystyssä. Jo tälläkin hetkellä kulkumatkat ovat pitkät. Toivonkin, että jatkossa asukas saa tarvitsemansa hoidon lähipalveluissa. On löydettävä keinoja parantaa ja nopeuttaa lääkärille pääsyä.
(Kommentti käsittelystä: sd ja vihreät puolueet tekivät vastaesityksen, joka hävisi äänestyksen äänin 43-36)