Kirjallinen kysymys: Tutkimustyön ajankäyttö ja resurssit

Eduskunta-aloitteet • 27.02.2009

Eduskunnan puhemiehelle

Tutkimustyö on luonteeltaan varsin poikkeavaa muihin henkisen tai suorittavan työn muotoihin verrattuna. Työsuorituksissa tähdätään yleensä johonkin tiettyyn tulokseen, joka on ennalta määrätty ja tunnettu. Tutkimuksen tarkoituksena taas on tuottaa uutta tietämystä, jotain, mitä ei missään muualla ole aikaisemmin tehty. Työn tuloksena on siksi toisinaan projektin epäonnistuminen, ja tämä riski on myös hyväksyttävä osana tieteellisen työn luonnetta. Toisaalta myös alkuperäisessä tavoitteessaan epäonnistunut tutkimustyö voi hyödyttää jatkotutkimuksia tai synnyttää uusia ja täysin odottamattomia tuloksia. Varsinkin perustutkimus on luonteeltaan epävarmaa, mutta toisaalta äärimmäisen tärkeää uusien innovaatioiden ja oivallusten synnylle. Myös kaupallisesti menestyvät sovellukset ja tuotekehitys pohjautuvat hyvin usein perustutkimuksen kautta todettuihin ilmiöihin. Tutkimustyön ominaispiirteet tekevät hankalaksi soveltaa tavanomaisten työsuoritusten mittaus- ja arviointikriteerejä tieteelliseen työhön.

Tutkimustyö tarvitsee tuekseen erilaisen arviointi- ja johtamisjärjestelmän kuin tehdas- tai toimistotyö. Tutkimustyö tarvitsee myös aikaa, työrauhaa ja resursseja. Korkeakouluissa toteutettavan tutkimuksen, varsinkin perustutkimuksen, on oltava myös riippumatonta ja vapaata. Määrällisen tuotoksen tai ajankäytön mittaaminen tuottaa herkästi tieteellisen työn tarkoituksen kanssa ristiriidassa olevia paineita. Esimerkiksi Teknillisessä korkeakoulussa on käytössä päivittäinen työajan seuranta, jossa tutkijat kirjaavat Excel-taulukkoon erikseen jokaisen tekemänsä työtunnin, oli se sitten projekti- tai opetustyötä. Tutkimustyön tavoitteena tulisi olla vaikuttavia tutkimustuloksia, joita arvioidaan tieteellisillä kriteereillä, ei tavanomaisilla tuottavuuskriteereillä.

Tutkimustyön oleellinen osa on uusien ajatusten synnyttäminen ja kypsyttäminen, mikä tapahtuu usein vapaassa keskustelussa kollegoiden kanssa. Tärkeä elementti prosessissa on tavallisen työskentelyn ohessa tarvittava vapaa ajankäyttö, jolloin on mahdollisuus rauhalliseen ajatusten kehittelyyn ja ajatustenvaihtoon. Olennaista on, että monilla tutkijoilla on samanaikaisesti mahdollisuus tähän tarkoitukseen aikataulujen estämättä. Kiire on uuden tiedon luomisen pahin vihollinen. Toisaalta tutkija on miltei aina töissä, koska ideat hautuvat aivoissa työajan ulkopuolellakin.

Projektityön menetelmät ajankäytön kirjaamisineen ja tiukkoine aikatauluineen ovat löytäneet tiensä yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Projektien ajallisen keston lyhyys ja rahoituksen lyhytjänteisyys niin ikään ovat haitallisia luovalle työlle ja hyvien tulosten saavuttamiselle. Tämä on edellä mainituista syistä epätarkoituksenmukaista, koska tieteellistä työtä ei kannata ohjata tehdasmaisella logiikalla. Olisi järkevää siirtyä tiukasta kustannuspaikkaan ja yksittäiselle projektille kirjattavista työtuntien käytön valvonnasta muunlaisiin järjestelyihin, jotka ottavat huomioon nykyistä paremmin tieteellisen työn luonteen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo turvata tieteellisen työn tuloksellisuuden edellyttämän riittävän projektien ajankäytön, tieteellisen työn jatkuvuuden ja resurssit tutkijoille?

Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2009

Johanna Karimäki /vihr

Ota yhteyttä

Puh. 050 512 1948
Sähköposti johanna.karimaki3@gmail.com