Vastuuta tulevaisuudesta
Luontoa on suojeltava, ympäristöongelmien korjaamisen aika on nyt. Lapsista, nuorista ja ikääntyneistä on huolehdittava hellästi. Työllisyys kuntoon, syrjäytymistä on ehkäistävä eikä heikoimpia saa unohtaa.
Haluan, että meitä seuraavat sukupolvet saavat leikkiä lumessa ja uida Itämeressä. Meidän on toimittava kasvihuoneilmiön hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Tarvitaan myös rohkeita ratkaisuja suomalaisten puolesta, suomalaisen työn ja hyvinvoinnin puolesta. Tehdään yhdessä maailmasta parempi.
Johanna Karimäki kansanedustaja
