Puhe valtuustossa vuoden 2026 budjetista
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Elämme aikoja, jossa huolettaa tulevaisuuden epävarmuus. Turvallisuuden tunne on järkkynyt ja taloustilanne on haastava. Yhteisöllisyys lisää turvallisuutta. Asukaspuistot ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja, joita tarvitaan. Neuvottelijamme peruivat viisaasti niihin suunnitellut säästöt. Kulttuuri tarjoaa hengen ravintoa ja sillä on myönteinen vaikutus hyvinvointiin ja innovatiivisuuteen. Lautakunta voi nyt harkiten kohdentaa kulttuurille ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn kohdennetut lisämäärärahat. Lasten ja nuorten pääkaupungissa on koulujen ja varhaiskasvuksen taso pidettävä korkeana. Itseäni huolettaa oppimisen tuen uudistus, johon koulut tarvitsevat resursseja. Oppimisen ja työrauhan kannalta on olennaista, että ryhmäkoot pidetään pieninä, ja että jokainen lapsi tulee huomatuksi ja kohdatuksi. Kiitän neuvottelijoita lisäyksistä koulutukseen. Espoo-tuntien turvaamiseen ja lukiokoulutuksen oppimisen tukeen on myös lisätty määrärahoja. Lisäysten mahdollistamiseksi on vastaavasti tehty määrärahavähennyksiä muun muassa konsernihallintoon.
Haastavassa taloustilanteessa budjettiin sisältyy sopeutusta, sillä emme voi kasvattaa lastemme velkataakkaa. Pidän tärkeänä, että palveluihin panostetaan vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen on oltava ohjenuoramme sopeutustoimissa jatkossakin.
Katuvihreän lisäämiseen neuvoteltiin 150 000 euron lisäys. Katuvihreällä tarkoitetaan kaikenlaista kasvillisuutta kaupunkien ja taajamien katuympäristöissä – kuten puita, pensaita, istutuksia, viherkaistoja, viherkattoja ja -seiniä. Ne ovat tärkeä osa kestävää kaupunkiympäristöä ja vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin ja luonnon monimuotoisuuteen. Kasvillisuus sitoo ilmansaasteita, kuten pienhiukkasia ja typen oksideja, ja lisää hapen määrää ilmassa, mikä vähentää hengitystiesairauksien riskiä. Luontoelementit kaupunkiympäristössä tukevat palautumista, lievittävät stressiä ja parantavat keskittymiskykyä. Jo pelkkä vihreän näkeminen lisää koettua hyvinvointia. Vihreät ja viihtyisät kadut kannustavat kävelemään ja pyöräilemään. Kadunvarsien kasvit tarjoavat ravintoa ja suojaa pölyttäjille, linnuille ja muille kaupunkiluonnon lajeille. Panostus katuvihreään on sijoitus terveempään, viihtyisämpään ja kestävämpään kaupunkielämään.
