Kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr.): VÄHÄVARAISILLE LAPSIPERHEILLE JA YKSINHUOLTAJILLE ENEMMÄN TUKEA

Tiedotteet • 20.11.2009

Tiedote, 20.11.2009

Yhden vanhemman perheiden liiton seminaarissa 19.11 eduskunnan kansalaisinfossa yksinhuoltajat toivat esille huoliaan. Erityisesti kaivattiin tukea pienten lasten hoitoon ja tukiverkkoja arjessa selviämiseen. Lapsiperheiden kotipalvelua tulisikin lisätä ja huomioida erityisesti yksinhuoltajaperheet.

Vähävaraisten lapsiperheiden määrä on kasvanut 90-luvulta lähtien, sillä perhepoliittiset verovähennykset poistettiin vuonna 1994. Se kiristi muun muassa yksinhuoltajien verotusta. Lapsilisiin ja kotihoidon tukeen tehtiin tuntuvia leikkauksia. Lapsilisät ja kotihoidon tuki rapautuvat inflaation seurauksena, koska etuuksia ei ole vielä sidottu indeksiin. Kotitaloustyypeistä vaikeuksia on etenkin yksinhuoltajaperheillä ja monilapsisilla perheillä. Yhden vanhemman talouksissa asumiskustannukset ovat iso menoerä ja monet töissä käyvät yksinhuoltajat joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. He ovat köyhyysloukussa, jossa lisätyökään ei tuo lisää tuloja. Köyhyys voi koskettaa myös perheitä, joissa on pieniä päivähoitoikäisiä lapsia, jolloin hoitomaksut vievät osan tienesteistä.

Tarvitaan enemmän tulonsiirtoja perheille. ”Verotuksessa pitäisi huomioida lasten määrä ja yksinhuoltajuus”, sanoi kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr.) seminaarissa. Samana päivänä Karimäki jätti hallitukselle toimenpidealoitteen, jossa esitetään, että kevennetään pienituloisten lapsiperheiden verotusta palauttamalla verotukseen lapsivähennys ala-ikäisistä lapsista sekä yksinhuoltajavähennys. On suuri haaste on parantaa lasten asemaa, jotta kaikilla olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään. ”Eriarvoistava köyhyyskierre on katkaistava”, vaati Karimäki avauspuheessaan.

Lisätietoja:
Johanna Karimäki, 050-512 1948

Blogi

Ota yhteyttä

Puh. 050 512 1948
Sähköposti johanna.karimaki3@gmail.com