Opiskelijoita sorretaan

Lehdissä julkaistut kirjoitukset • Länsiväylä • 10.01.2007

Länsiväylän puheenvuoropalsta

Kun itse opiskelin, olimme vähävarainen lapsiperhe. Se oli aikaa, jolloin elettiin niukasti, ruokahankinnat suunniteltiin tarkkaan kaikki tarjoukset hyödyntäen. Lasten vaatteet, lastenvaunut ja rattaat hankittiin kaikki käytettyinä. Rahankäyttö oli suunniteltava tarkkaan, eikä rahaa ylimääräisiin huvituksiin ollut. Onnellista aikaa se kuitenkin oli. Lapsista on aina iloa vanhemmilleen. 

Noista ajoista on muutama vuosi ja tulimme jotenkin toimeen opintotuilla, asumistuilla, lapsilisillä ja kesätyöpalkoilla. Tänä päivänä ei opintotuilla enää pärjää. Elinkustannukset ovat nousseet, asuminen ja ruoan hinta kallistuneet. Tästä huolimatta opintotukea ei ole korotettu 14 vuoteen. Hallitus on panostanut opiskelijoihin rajaamalla opiskeluaikoja ja kasvattamalla lainan osuutta opintotuesta. Juuri heikon toimeentulon vuoksi moni opiskelija on pakotettu käymään töissä opintojen ohella, jolloin opinnot viivästyvät. 

Opiskelijat vierastavat lainanottoa, koska valmistumisen jälkeen edessä on usein epävarmoja pätkätöitä. Opiskelijat elävät köyhyysrajan alapuolella. He ovat väestön osa, joka on nykyisen valtiovallan osalta unohdettu. Opintoraha on niin pieni, ettei sillä voi tulla edes toimeen. Kysymys on kuitenkin ihmisistä, jotka tulevaisuudessa osallistuvat veronmaksajina hyvinvoinnin ylläpitoon. Opiskelijoihin sijoitettu raha maksaa itsensä takaisin. 

Toisaalta ajat ovat myös muuttuneet senkin suhteen, ettei akateeminen tutkinto automaattisesti takaa töitä eikä varsinkaan hyvää palkkaa. On olemassa paljon akateemisia matalapalkkaisia aloja, näitä ovat mm. tutkijan työ, sosiaalipuolen työt ja kirjastonhoitajan ammatti. Ennen ajateltiin, että kun opiskelija valmistuu, hän saa hyväpalkkaisen työn ja voi maksaa opintovelkansa takaisin. Nyt ajat ovat epävarmemmat: tarjolla on lähinnä pätkätöitä ja avointa työpaikkaa kohden voi tulla satoja hakemuksia. Akateeminen työttömyys on lisääntynyt. 

Tämän kaiken keskellä voi siis ihmetellä, miksi yleensä halutaan niin paljon opiskelemaan. Opiskelu tarjoaa myös henkistä rikkautta ja ihmissuhteita. Opiskelijaelämän ahdinko koskettaa kaikkia, myös ammattikoulusta valmistuvia nuoria. On hyvä, että on ammattiosaajia ja itse asiassa heitä tarvittaisiin jopa enemmän. Opiskelijoita ei pidä vähätellä eikä nähdä vain menoeränä. 

Yliopistojen tasoa on moitittu, vaikka samalla opetuksen resursseja karsitaan ja vähennetään. Sama ilmiö koskee tutkimusta: äärimmäisen niukoilla resursseilla pitäisi saavuttaa kansainvälinen huipputaso. Koko korkeakoulujärjestelmä on ahdingossa. Silti monet teollisuuttakin hyödyttävät innovaatiot lähtevät perustutkimuksesta, jota korkeakouluilla tehdään. Sivistys on nähtävä myös kansakunnan voimavarana. 

Opiskeluihin on mahdollista yhdistää vanhemmuus, esimerkiksi lapsen sairastaessa ei ole sidottu työaikoihin, vaan on mahdollista joustaa. Toisaalta moni opiskelija miettii, onko opintoihin varaa yhdistää vanhemmuutta. Nykyinen järjestelmä, johon kuuluu pieni opintotuki ja minimiäitiyspäiväraha, eivät kannusta vanhemmuuteen. Työelämän epävarmuus pätkätöineen niin ikään siirtävät lapsen hankintaa. Tämän kehityksen huolestuttavana vastailmiönä on lisääntyneet lapsettomuushoidot. Lasta ei sitten kuulukaan, kun kaikki on valmiina. 

On selvää, että opintotukeen tarvitaan tuntuva korotus. On kyse valinnoista. Esimerkiksi opintotuen korotuksen voisi kattaa alkoholiveron ja jäteveron korotuksella. Näin edistetään hyvinvointia ja samalla kannetaan vastuuta ihmisten terveydestä ja ympäristöstä. 

Viime aikoina on paljon kiitelty talouskasvua. Mielestäni oikeutta tyytyväisyyteen ja rinnan röyhistelyyn ei ole. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tila on kurjistunut. Hyvinvointiyhteiskunnan merkki on se, kuinka hyvin se huolehtii kaikkein heikoimmista. Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten osa on vuosi vuodelta kurjistunut. Meillä on varaa antaa enemmän niille, jotka elävät suurimmassa ahdingossa. 

Johanna Karimäki,
DI, kaupunginvaltuutettu (vihr)