Kansanedustaja Johanna Karimäki: ministeri Bernerin vastaus kirjalliseen kysymykseen Y-junista pettää lupaukset Länsi-Uudenmaan asukkaille
Tiedotteet • 15.10.2015
Kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr) on saanut liikenneministeri Anne Berneriltä (kesk) vastauksen kirjalliseen kysymykseen koskien lähijunaliikennettä Uudellamaalla. Bernerin vastaus Karimäen 16.9 jättämään kysymykseen ei lupaa hyvää. Hallitus ei edes harkitse lähijunaliikenteen ylläpitämistä edes sen vertaa, että saataisiin selvitettyä mahdollisuus jatkaa liikennöintiä raiteilla jonkun toisen toimijan, esimerkiksi HSL:n toimesta. Näillä näkymin Uudenmaan Y-junan liikennöinti loppuu kuin seinään maaliskuussa 2016.
Uudenmaan Y-juna Karjaalta Inkoon ja Siuntion kautta Helsinkiin on alueen asukkaille ja elinkeinoelämälle todella tarpeellinen. Hidas ja kiertelevä bussilinja ei korvaa nopealla vauhdilla Helsinkiin kulkevaa junaa. Käyttäjiä on jo nyt paljon. Y-junan lakkautus merkitsee työmatkaliikenteen sekä opiskelu- ja arkiliikenteen vaikeutumista noin 400 ihmiselle Länsi-Uudellamaalla. Lisää asutusta on jo kaavoitettu rantaradan varrelle, muun muassa Siuntioon, jonka on tarkoitus tukeutua junaliikenteeseen. Jo nyt pääkaupunkiseudulla asuminen on kallista, on asuntopulaa kohtuuhintaisista asunnoista ja ihmiset muuttavat kehyskuntiin. Sieltä on paljon järkevämpää pendelöidä junalla kuin omalla autolla.
Ministeri Berner toteaa kuitenkin vastauksessaan: "Nykyisen kaltaista palvelumallia ei ole enää mahdollista ylläpitää." Karimäki kuitenkin muistuttaa, että hallitus on tehnyt arvovalinnan pienentämällä autoveroa 200 miljoonalla eurolla samalla kun se leikkaa junaliikenteeltä 13 miljoonaa euroa. "Joukkoliikenne on asukkaiden palvelua ja varsinkin Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa siihen on panostettava."
Ministeri Berner toteaa vastauksessaan hallituksen panostavan digitalisaatioon liikenteessä ja edistävän kannattavuutta avaamalla henkilöliikenteen kuljetuksia kilpailulle. Siuntion ja Inkoon tilanteeseen nämä esitykset eivät kuitenkaan tuo helpotusta. "Ei ole järkevää lakkauttaa suurta määrää ihmisiä kuljettavaa junaa -asemakin kun on", sanoo kirjallisen kysymyksen vastaukseen pettynyt kansanedusta Karimäki. Hallitus on myös pettänyt kunnat, jotka ovat edistäneet aiesopimuksissa sovittua kaavoitusta.
Lisätietoja:
kansanedustaja Johanna Karimäki
puh. 050-512 1948