Tiedote: Kansanedustajat Karimäki ja Paloniemi iloitsevat EU:n vammaiskortin tulosta Suomeen

Tiedotteet • 18.12.2015

Tiedote 18.12.2015
Julkaisuvapaa heti

Kansanedustajat Karimäki ja Paloniemi iloitsevat EU:n vammaiskortin tulosta Suomeen

Kansanedustajat Johanna Karimäki (vihr) ja Aila Paloniemi (kesk) ovat tyytyväisiä, että Euroopan komissio on päättänyt antaa rahoitusta Vammaiskortin toimeenpanemiseksi Suomessa. Vammaiskortin tarkoituksena on taata vammaisten helpompi liikkuvuus ja osallisuus Euroopan sisällä. Sen avulla vammaiset voivat todistaa vammaisuutensa ja näin ollen saada etuja esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla matkustaessaan taikka kulttuuritapahtumiin osallistuessaan. Kortti vaikuttaa myös vammaisten avustajien työhön positiivisesti.

Vammaiskortin tulo Suomeen on tärkeää erityisesti niille vammaisille, joiden vamma ei näy ulospäin. Kortti auttaa näitä vammaisia todistamaan vammaisuutensa esimerkiksi junassa tai vapaa-ajan tilaisuuksissa. Monet palveluntarjoajat haluavat edistää vammaisten ihmisten osallistumista siten, että he tarjoavat vammaisille henkilöille etuuksia tai eivät peri maksua vammaisen henkilön välttämättömästä avustajasta tai saattajasta.

Tähän asti Suomessa vain kuulo- ja näkövammaisilla on ollut käytössään oma kortti, jonka avulla todistaa vammaisuutensa.  Kaikkien vammaisten asemaa parantava hanke alkaa helmikuussa 2016 ja sitä koordinoi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. Yhteistyökumppaneita ovat Jaatinen - vammaisperheiden monitoimikeskus, Aivoliitto, Kuurojen liitto, Kuuloliitto, Invalidiliitto, Kehitysvammaisten Uudenmaan Tukipiiri sekä Sosiaali- ja terveysministeriö, joka myös rahoittaa hanketta.

- Teimme työtä Aila Paloniemen kanssa vammaiskortin saamiseksi Suomeen, jotta vammaisten ihmisten yhdenvertaisuus ja osallisuus palveluissa toteutuu  kansanedustaja Johanna Karimäki sanoo.

- On hienoa nähdä, että työ ja tapaamiset on kantanut hedelmää, sillä hyvä arki kuuluu kaikille kansanedustaja Aila Paloniemi lisää.

Kortti on jaossa Suomessa alustavan arvion mukaan vuoden 2017 loppupuolella ja sen jakelijana tulee toimimaan Kela.

Lisätietoa:

kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr), Eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmä (pj)
p. 0505121948

kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk), Eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmä
p. 050 511 3067

Ota yhteyttä

Puh. 050 512 1948
Sähköposti johanna.karimaki3@gmail.com