Hetkiä 2019

Espoo-päivänä kaupunki on tulvillaan tapahtumaa. Kaupunginmuseon historiakävely Tapiolassa kiersi Silkkiniityn kautta vallihaudoille, Kino Tapiolaan, kirkolle ja keskusaltaalle. Näillä vanhoilla nurkilla lepää puutarhakaupungin rauha. Ihailimme Aarnivalkean uutta moduulikoulua, jossa lapset ovat juuri aloittaneet koulutyön. Olen tällaisten siirtotilojen kannalla hätäväistötiloiksi ja tein niistä budjettiin raha-aloitteen jo vuonna 2013. Tällaisille parakkikouluille on tarvetta Espoossa.

Tapiolan vallihaudat ovat ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Niiltä on Tapiolan nuorisolla muistoja monelta sukupolvelta. Olen nähnyt Kino Tapiolassa Top Gunin, Titanicin ja Terminaattorin. Tapiolan kirkko on betonibrutalismin kukkanen, joka jakaa mielipiteitä. Itse pidän siitä. Sen avaruus puhuttelee. Keskusaltaassa oli kuulemma joskus kaloja, jopa kirjolohia.

Espoo-paiva

Karakallion Kartsi rockissa torilla oli juhlat. Ilmo Liiven graniittinen teos palasi Karakallioon. Aikanaan suihkulähteenä ollut kivi löytyi vuosien jälkeen Espoon Varikolta, sorakasasta. Nyt kivi on palautettu ja sille äänestettiin nimeksi Karapaasi!

Karapaasi

Laajalahti ry:n talkoissa istutin kevätsipuleita: valkoisia, sinisiä ja keltaisia kukkia keskustaa kaunistamaan, Raivaaja-patsaan vierelle.

Laajalahti

Sain Espoo-mitalin arvostuksen osoituksena työstäni kaupungin hyväksi. Otin mitalin vastaan itsenäisyyden juhlakonsertissa 6.12.2019. Se päättyi koskettavasti Finlandia hymniin ja Maamme lauluun. Olen ollut säätämässä tämän maan lakeja, saan toimia kotikaupunkini Espoon parhaaksi. Nöyrän kiitollisena kaikesta. Meillä on upea maa, jonka sotiemme veteraanit ovat lunastaneet ja edelliset sukupolvet rakentaneet.

Espoo-mitali

 

Konsertti

 

Espoo-mitalisti

Ota yhteyttä

Puh. 050 512 1948
Sähköposti johanna.karimaki3@gmail.com