Syyskausi 2018

Syyskausi alkaa valtion budjetin lähetekeskusteluilla eduskunnassa. Kysyin debatissa, mitä hallitus tekee luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Tähän ei pääministeri Sipilä vastannut mitään. Hallituksen tavoitteena kun on ylimitoitetut hakkuut, jotka puolittavat metsien hiilinielut 2030 mennessä. Se heikentää luonnon lajirikkautta, vähentää eliöstöä. Lisäksi tutkijoiden mukaan kaikki hallituksen ilmastotoimet vesittyvät ja päästöt lisääntyvät. Myös leikkaukset koulutuksesta ja kaikkein heikoimmilta jatkuvat. Tämä ei ole oikeudenmukainen eikä tulevaisuuteen katsova budjetti. Vihreät tarjoavat käsittelyyn oman vaihtoehtobudjetin, joka vähentää köyhyyttä, panostaa koulutukseen ja torjuu ilmastonmuutosta.

budjetti

Muinaismuistopäivä Vantaan Jokiniemessä, olipa kiinnostavaa! Vantaa-Seura järjesti opastuksen kivikauden asutukseen. Täältä on löytynyt muun muassa meripihkaesineitä ja savesta valmistettuja ihmishahmoja.

Jokiniemi

Kotiseutuliitto on valinnut Espoon Kauklahden vuoden 2018 kaupunginosaksi. Kauklahtipäivän juhlassa oli kakkukahvit, tanssia ja musiikkia! Kauklahdessa asuu yli 10 000 ihmistä luonnon keskellä, radan tuntumassa. On hienoa, että idyllinen vanha kylän raitti Halmeen leipomoineen on säilynyt. Kauklahti-seuraa on paljosta kiittäminen alueen yhteisöllisyydestä. Onnea vielä Kauklahti, vuoden 2018 kaupunginosa!

Kauklahti

Hieno päivä Pornaisten messuilla. Tässä ollaan vihreiden ständillä valtuutettujen Petra Kyllönen ja Mira Ohvo-Harhakoski kanssa. Vihreät valtuutetut olivat tehneet aloitteen muovijätteen erilliskeräyksestä ja nyt se on saatu Pornaisiin! Nuorten toisen asteen opiskelupaikkoja tarvittaisiin Pornaisiinkin ja keskustelussa oli myös päivähoito, kunnan metsät ja luontoalueet sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Ne tuotetaan täällä yhteistyössä muiden Keski-Uudenmaan kuntien kanssa. Oli ilo kuulla, että Mustijoesta tehdään elävä lohijoki ja Pornaisten kesäteatteri on huippuhyvä.

Pornaisten messut

Tarkastusvaliokunta esitteli mietinnön "Asuntopolitiikan kehittämiskohteet" ja sen suositukset kohtuuhintaisten asuntojen edistämiseksi. Lähiöiden kehittäminen on tärkeää ja asuntojen sijainti joukkoliikenneyhteyksien varrella. Vauhditamme myös hometalkoita, vastuut rakentamisessa ja korjaamisessa on laitettava kuntoon!

tarkastusvaliokunta

Syksyn aikana olen tutustunut nuorisotyöhön ja vieraillut nuorisotiloissa yhdessä muiden valtuutettujen ja nuorisotoimen johtajien kanssa. Tässä ollaan Gräsan kädentaitojen keskuksessa, joka on vanhassa kivinavetassa. Täällä voi tehdä savitöitä, puutöitä, korjata mopoa mopopajalla, leipoa, ommella, tehdä kaikkea luovaa. Kaupungin nuorisotoimen tilaan voivat lapset ja nuoret tulla maksutta touhuamaan. Ompelupajalla tehtiin tänään keppihevosia. Jokaisella lapsella pitää olla mahdollisuus harrastaa, tällaisia pajoja tarvitaan lisää! Tässä on hyvä malli levitettäväksi koko maahan.

nuorisotyo

Syksyn hehkua Gräsanojalla.

Olari

Sykettä syksyyn! Perinteinen senioreiden juhla keräsi Espoon kulttuurikeskuksen täyteen. Viron 100 vuotta oli esillä lauluin ja esityksin. Tauolla kuulin muistikahviloista ja etsivästä vanhustyöstä. Sitä on tehty onnistuneesti Olarin seurakunnassa. On menty yksinäisten vanhusten luo koteihin. Projektille toivotaan jatkoa, lämpimästi kannatan! Tällaista hyvää työtä tarvitaan lisää.

Syketta syksyyn

Kun oikea paikka löytyy, kori täyttyy sukkelaan suppilovahveroista! Tämä sienipaikka löytyi Inkoosta.

Inkoo

Hangon vihreiden 25-vuotisjuhla kaupungintalon lämpiössä. Oli ilo olla mukana ja pidin onnittelupuheen. Keskusteluissa oli Itämeri, Hangon palvelut, junaliikenne ja kaupungin metsänhoito. Vihreät haluavat turvata kaupungin luontoalueet. Näistä kertoivat Teemu Köppä ja Pia Louhelainen, jotka vaikuttavat valtuustossa. Timo Sarojärvi opetti meille vanhoja historiallisia tansseja. Kuvassa Timo toivottaa kaikki tervetulleiksi ja nostimme maljan upeille Hangon vihreille.

Hangon vihreat 25v

Hangon rintamamuseossa tulee tutuksi Suomen kohtalon vuodet Hangossa ja Hangon rintamalla. Täällä on paljon nähtävää, myös rekonstruoitu korsu jatkosodan ajoilta.

rintamamuseo

Pohjoismaiden neuvosto kokoontui Oslossa. Nostin puheessa esiin ilmastonmuutoksen torjunnan uudet haasteet. Pohjolan ilmasto lämpenee kaksi kertaa niin nopeasti kuin muu maailma. Grönlannissa jäätiköitä sulaa. Kuivuus heikentää pohjolankin viljasatoja. Luonnosta häviää lajeja pikavauhtia. Meidän on päivitettävä ilmastotavoitteemme vastaamaan Pariisin sopimuksen tavoitetta, ettei maailma lämpene puoltatoista astetta enempää. Esitin, että Pohjoismaat tekevät yhdessä kunnianhimoisemmat tavoitteet, yhteisen julistuksen. Pohjolan yhteistyöministerit kannattivat ajatusta.

Oslon PN kokous

Allianssi ry:n politiikkaviikon vierailulla Tuusulan Riihikallion koulussa. 9-luokkalaiset kysyivät fiksuja kysymyksiä politiikasta ja vihreistä. Paljon tsemppiä teille nuorille kaikkeen mihin ryhdyttekään! Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Meidän tehtävä on jättää se teille parempana. Sain myös osallistua kouluruokailuun. Oli ilahduttavaa nähdä, että koululaisten syötyä ruokalaan tuli eläkeläisiä aterialle. Upean yhteisöllistä, eikä tule ruokahävikkiä! Opettajilta kuulin, että ovat kiitollisia HSL:n linjaukseen, että koululuokat pääsevät maksutta retkille joukkoliikenteellä. Kerrankin panostetaan nuoriin! Tein pari vuotta sitten valtuustoaloitteen maksuttomista joukkoliikennematkoista luokkaretkille Espoossa ja HSL alueella. Miten ihanaa, että aloite toteutui!

Riihikallion koulu

Viikonlopun viettoa ja haravointia mökillä Pirkanmaalla.

haravointi

Lapsen oikeuksien päivänä eduskunnassa. Vuoden teema on osallisuus. Kuunnellaan lasta, hänen mielipiteellään on iso merkitys. Lapsiystävällinen Suomi turvaa jokaiselle lapselle harrastuksen ja vähentää lapsiperheiden köyhyyttä, parantaa koulutusta, varhaiskasvatusta ja perheiden palveluja. Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä tapasi lapsijärjestöjä. Keskustelimme muun muassa kansalaisaloitteesta "Maksuton toinen aste", jota vihreät tukee. Ammattikoulutus tai lukiokoulutus on saatava jokaiselle nuorelle, koulutus suojaa syrjäytymiseltä.

Lapsen oikeuksien paiva

Olin mukana Kemianteollisuuden "Kemiat kohtaavat" –paneelikeskustelussa Elina Lepomäen (kok), Mika Lintilän (kesk) ja Ville Skinnarin (sdp) kanssa. Toimitusjohtaja Mika Aaltonen veti keskustelun, jossa puhuttiin teollisuuspolitiikasta, taloudesta, ilmastonmuutoksesta, työllisyydestä, yrittäjyydestä, tutkimuksesta, innovaatioista ja vientimahdollisuuksista. Kuvan on ottanut Matti Matikainen.

Kemiat kohtaavat

Jätimme Katja Hännisen kanssa hallitukselle kirjallisen kysymyksen lapsiperheköyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi. On aika panna stoppi eriarvoistavalle politiikalle -lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus! Tutustu kirjalliseen kysymykseen täältä.

Tulevaisuus

Päivä paloasemalla Tuusulan VPK:lla antoi tietoa, miten toimia alkusammutustilanteissa. Nostan hattua vapaapalokuntien työlle ja toiminnalle. Se on turvallisuutemme kannalta olennaista, myös harrastus kaiken ikäisille. Vanhat ja uudet paloautot kiinnostivat tottakai!

paloauto Tuusulassa

Pieni kylä -luomutilan onnellisia eläimiä, kukkoja, kanoja, lampaita ja ankkoja Espoossa. Ahvenanmaan maatiaislampaita sai myös rapsuttaa ja ne heiluttivat häntää. Maatiaiskanoja oli kaiken värisiä, mustat ovat harvinaista Iitin kantaa. Maatiaisrotujen säilyttäminen on arvokasta. Ja miten rauhallisia ja tyytyväisiä nämä eläimet ovat, kun on tilaa liikkua, kuopia ja nokkia. Laki eläinten hyvinvoinnista on parastaikaa eduskuntakäsittelyssä ja on käsiteltävä huolella, jotta saadaan parannuksia kaikkien eläinten pitoon.

Pieni kyla

Millenium -teknologiapalkinnon 2018 saanut Tuomo Suntolan luennoi eduskunnassa ja kertoi ALD-teknologiasta. Hän keksi ja patentoi atomikerrosteknologian vuonna 1974. Hyvin johtavaa ohutkalvoa hyödynnetään tänä päivänä muun muassa mikroprosessoreissa, aurinkokennoissa, led-lampuissa ja litium-ioniakuissa. Oli vaikuttavaa kuulla huippututkijan kertomana keksinnön vaiheista. Ensimmäinen sovellus oli Helsinki-Vantaa lentokentän näyttötaulut 80-luvulla. Teknologian läpimurto elektroniikkatuotteisiin alkoi vasta vuonna 2007. Tieteeseen ja tutkimukseen panostaminen todellakin kannattaa! Perustutkimuskin on sitä, mikä on kaikkien uusien innovaatioiden ja keksintöjen taustalla. Me emme voi tietää, mihin tulevaisuuden menestystarinoihin tämän päivän tutkimus tulee johtamaan. Tieteen vapautta ei pidä rajoittaa, vaan tutkimus tarvitsee rahoitusta ja tutkijat työrauhaa. Valitettavasti tällä kaudella hallitus on leikannut tieteeltä paljon ja monet parhaista tutkijoistamme lähtevät ulkomaille.

Tuomo Suntola

Itsenäisyyspäivän illan sydämellisin kohtaaminen oli sotaveteraani Kauko Mäenpään kanssa. Hän oli tullut juhlaan Tampereelta. Meillä on vielä pieni joukko näitä rakkaita veteraaneja joukoissamme, joille osoittaa kiitollisuutta. Kauko Mäenpää muisteli kohtalon vuosia talvisodan ajoista asti, jolloin oli armeijassa ja siitä sotatantereelle. Myös oma isoisäni oli sotaveteraani Tampereelta. Kiitos sotaveteraanit ja lotat kaikesta!

Itsenaisyyspaiva

 

 

Ota yhteyttä

Puh. 050 512 1948
Sähköposti johanna.karimaki@eduskunta.fi